maanantai 8. huhtikuuta 2013

Kisatauon paikka



Pääsiäispäivä vietettiin Lagun kisoissa, jotka järkättiin uudessa Hurtta-hallissa Seinäjoella. Poikkeuksetta aikataulujen kanssa töpeksivänä ihmisenä kesäaikaan siirtyminen hermostutti mua vähän, ja onnistuinkin laittamaan herätyksen tunnin liian aikaiseksi.

Osallistuttiin tosiaan molemmille agilityradoille, jotka tuomaroi Anders Virtanen. Lara oli verryttelyesteillä tosi skarppi ja energinen, mutta into katosi heti, kun päästiin radalle. Koirasta näki, kuinka se joutui ponnistelemaan päästäkseen jo ensimmäisten aitojen yli. Pussi oli hieman jäässä, joten Laran oli otettava vauhtia ja se pääsi läpi vasta kolmannella yrittämällä. Kepitkin mentiin kiirehtimättä, mutta pysähdyksiä ei tainnut tulla. Kymppiaidan Lara kielsi. Vauhti löytyi vasta 14-aidalla, ja loppusuoran koira juoksi tosi vauhdikkaasti kun tiesi, että pääsisi pois radalta ja saisi palkan. Ehkä uusi halli hämmensi sitä, se oli kylmässä aamussa vielä vähän kohmeinen tai sitä ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Kuin se ei olisi viitsinyt nähdä vaivaa.

B-radalla Laralla oli tosi hyvä vauhti jo lähdössä, ja puomikin taisi mennä aika kivasti. Keinulla se pysähtyi tosi aikaisin ja meinasi hypätä sivusta alas, mutta maanittelin sitä niin nätisti kuin osasin, ja saatiinkin tehtyä keinu virheittä, joskin kovin hitaasti ja varovasti. Valssasin kasiaidan ja keppien jälkeen. 14-muurin jälkeen Lara meinasi lähteä radalta, mutta päästiin rata onneksi loppuun asti. Mitään kummempia ongelmia ei siis tullut, mutta koko rata oli vähän säätämistä ja vauhdissa oli vieläkin paljon parantamisen varaa. Ratavirheitä ei tehty, mutta yliaikaa tuli 15,96s, jolla oltiin yhdestätoista koirakosta neljänsiä.



Halusin säilyttää Laran motivaation mahdollisimman hyvin, joten ei treenattu viime viikolla ollenkaan. Lauantaina otettiin uusintayritys, ja suunnattiin Maalahteen Pawsin kisoihin. Sielläkin oli kaksi rataa, jotka tuomaroi Minna Räsänen. A-radalla otin Laran kanssa yhteislähdön ja valssasin ennen muuria. Vitosputkelta otettiin vitonen, kun taisin hätyyttää Laraa liikaa ja se kääntyi takaisin. Rata meni ihan nätisti ja siinä alkoi olla jo vauhtiakin, mutta homma tyssäsi taas kepeillä. Loppujenlopuksi meidän aika oli 60,90s (50s), joten tulos oli 15,90 jolla oltiin neljänsiä. Lagun kisojen jälkeen se ei ollut yhtään huonompi rata!

B-rata oli hypäri. Kepit olivat harmillisesti jo radan alussa, ja ohjasin ne oikealta, mutta ei siitä sinänsä hyötyä ollut. Valssasin keppien jälkeen, Lara juoksi kutosaidan ohi ja hyppäsi sen väärinpäin, eli meille napsahti hylky. Rata mahtoi olla tuskallista katsottavaa, kun koira mateli etanavauhtia ja ohjaaja yritti viimeisillä kurkusta lähtevillä äänillä kannustaa sitä eteenpäin, tuloksetta. 16-aidan jälkeen mun valssi myöhästyi ja koira vähän valui, mutta muuten tehtiin se virheettömästi. Ärsyttävää, kun kotiin päästyämme olin kuin katujyrän alle jäänyt ja Lara kiikutti innoissaan kaikki lelunsa mulle. Kyllä sitä energiaa löytyy kun sitä vähiten kaipaa!

Tein ratapiirrustukset pääosin muistin varassa, joten niissä on paljon virheitä - sitä ne pitkät postausvälit teettää. Noiden taidonnäytteiden perusteella kisatauko on nyt paikallaan, treenaillaan ja koitetaan päästä epistelemään sekä Vöyrille että Pietarsaareen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti